Kesä alkoi, henkisesti ainakin…

Tämä kevät on ollut jotenkin raskas ja kukkienkasvatusfiiliskin on ollut kateissa. Ehkä syynä pitkä ja luminen talvi. Päätin vuosia sitten että aloitan kesän aina toukokuun alussa, vaikka ilma ei kesäinen olisikaan. Näin ei mene koko kesä ohi kun odottelee lomaa tai hyviä ilmoja. Joten aloitin kesän tänään, ainakin henkisen kesän. Ilma vielä todella kolea jaJatka lukemista ”Kesä alkoi, henkisesti ainakin…”

Kesämalvikki

Aina kun keväällä pussista siemeniä istuttaa niin ei ole varmaa tuleeko niistä mitään. Tämä ostos oli heräteostos aika myöhään keväällä, eikä kyllä kaduta. Menee kyllä ensikesän suunnitelmiin myös mukaan. Kaunis, maalauksellinen kukka.

Elokuun kukkivat

Vielä on kesken pihan rakentaminen sen osalta, että systemaattisesti kukkisi kukat huhtikuusta lokakuuhun. Nyt jo aika kivasti kukkii, mutta ei mitenkään järjestelmällisesti.

Valkoherukat

Valkoherukat vievät makumuistoissa lapsuuteen. Isoäidin puutarhassa oli yksi valkoherukka ja vain harkiten me lapset saatiin sieltä muutama maistaa. Niin hyviä! Valkoherukka oli ensimmäinen marjapensas valinta omalle pihalle ajatuksella ”jos ei mitään muuta niin ainakin se”. Tänäkin vuonna sato aivan mahtava!

Ruusut

En ole ollut mikään suuri ruusufani, mutta jotenkin pihalleni on silti eksynyt ruusuja. Ruusujen tuoksu on huumaava. Isoin ja vanhin ruusuni on ostettu Lidlistä. En silloin arvannut että siitä kokeilusta tulisi iso vahva runsaasti kukkiva ruusu! Viime päivien sade on piiskannut kukkia isosti, mutta onneksi ruusuissa vielä paljon nuppuja. Suurin kukinta on vielä siis edessä.

Kärhöt

Ostin ensimmäisen kärhön pihalle kolme vuotta sitten ja se yksilö on edelleen hengissä, mutta kukkia ei juurikaan tule. Lajike red star jalokärhö. Pari vuotta sitten ostin toisen ja se on todella hyvin kukkiva, eikä niin talvenarka kuin tuo ensimmäinen. Kukat näyttävät paperisilta. Ikäväkseni en muista mikä lajike tuo on. Tänä vuonna ostin kaksi uutta kärhöäJatka lukemista ”Kärhöt”

Pinkit Unelmat alkaa

Olen pitkään piinannut Instagramissa kukkakuvilla, ja ajattelin, että voisin tehdä tänne vähän päiväkirjamaisesti tätä pihatarinointia. Mun piha on pieni kaupunkipiha, joten istutukset ja kasvien määräkin on aika pieni. Teemana pihalla on pinkit ja valkoiset kukat sekä hyötykasvit. Tällä hetkellä pihalla kukkii pionit ja tämän vuoden teemakukat eli erilajikkeet petunioista.